Julkaistu: 27.02.26
Raasepori valmistelee parhaillaan nuorten työllistymissetelin käyttöönottoa. Kyseessä on uusi valtakunnallinen rekrytointituki, jonka tarkoituksena on auttaa nuoria työelämään ja samalla madaltaa yritysten kynnystä palkata uusia työntekijöitä. Tuki on osa valtion toimia nuorten pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi ja mahdollisuuksien luomiseksi ensimmäisen työpaikan saamiseen.
Mikä on työllistymisseteli?
Työllistymisseteli on taloudellinen tuki, jota yritykset voivat hakea palkatessaan alle 30-vuotiaan työttömän henkilön, jonka kotikunta on Hanko, Inkoo tai Raasepori. Tuki on suunnattu nuorille, jotka ovat olleet työttömänä vähintään kuusi kuukautta tai kolme kuukautta, mikäli he ovat suorittaneet ainoastaan perusopetuksen oppimäärän.
Seteli kattaa 50 prosenttia nuoren palkkakustannuksista, kuitenkin enintään 1 500 euroa kuukaudessa kuuden kuukauden ajan. Tavoitteena on helpottaa rekrytointipäätöksiä ja antaa nuorille mahdollisuus kerryttää työkokemusta, osaamista ja varmuutta uran alkuun.
Miten tuki toimii työnantajalle?
Nuoren palkkaava yritys voi tehdä sopimuksen työllisyysalueen työvoimaviranomaisen kanssa. Työnantaja sitoutuu tällöin työllistämään nuoren vähintään kuudeksi kuukaudeksi joko määräaikaiseen tai toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen tai oppisopimuskoulutukseen. Työllistymisseteli on tarkoitettu ainoastaan taloudellista toimintaa harjoittaville organisaatioille.
Lisätietoa tulossa
Raaseporin työllisyysalue valmistelee parhaillaan setelin käyttöönottoon liittyviä käytännön asioita, kuten hakukäytäntöjä ja työnantajille suunnattua viestintää. Lisätietoa hakuprosessista julkaistaan kevään aikana.