|
Viime lauantaina oli ystävänpäivä, minulle koko viikko oli ystävyyden viikko. Tapasin erästä rakasta monen vuoden jälkeen, tuntui hyvältä jutella, hän sai pahan tuuleni, epävarmuuteni katoamaan. Nostin lasillisen yhden ystävän menestyksen johdosta, toisen kanssa istuimme ja puhuimme myöhäiseen iltaan, muistelimme menneitä ja hymyilimme väsyneinä. Kotona saimme apua rakkaalta ystävältä, kun jäinen tie yllätti. Avasimme ovemme uusille ystäville, järjestimme juhlan, jota kukaan ei osannut odottaa. --- Tällä viikolla on toinen teema: maahanmuuttajat ja ulkomaalaispolitiikka. Eduskunnassa puidaan uutta lakiesitystä, Yle lähettää ohjelmaa aiheesta päivittäin, lehdet käsittelevät samoja teemoja. Olen etuoikeutettu. Olen suomalainen, vaaleaihoinen, kuulun enemmistöön. En ole joutunut jättämään kotiani, enkä piiloutumaan poliittisten vainojen vuoksi. En tiedä millaista se on. Sukupolveni ei ole tässä maassa joutunut sellaista kokemaan. Ihmisyyteen kuuluu kuitenkin kyky tunnistaa tunteita: pelkoa, kauhua, yksinäisyyttä, suunnatonta halua elää ja olla vapaa. Ja siksi, hyvin henkilökohtaisista syistä, valitsen ystävyyden. Vieras ihminen, vieras kulttuuri on mahdollisuus. Ystävyyden, suuremman maailmankuvan, uudenlaisen ymmärryksen mahdollisuus – niin minut on opetettu ajattelemaan. Ja joka kerran, kun ennakkoluulo nostaa päätään, yritän kulkea pelkoa kohti. Katsoa, kuunnella, tutustua. Helppohan se on täältä metsien keskeltä sanoa. Todellisuus on toisenlainen, he sanovat: Mistä asuntoja, miten organisoidaan kieliopinnot, mistä työtä? Oudot ruokailutavat, ihmeelliset kiellot ja käskyt, suvivirsi, joulupukki, naapurikateus, sauna ja sisu – mitä niitä nyt on? Maassa maan tavalla? En väitä tuntevani vastauksia kaikkiin pulmiin, mutta uskon, että voimme löytää sellaiset, jotka perustuvat ihmisyyteen, ystävyyteen ja rauhaan. Tulin kaupunkilaisena maaseudulle, vieraskieliseen yhteisöön, jossa minulla ei ole omaisuutta, ei sukujuuria, ei mitään tuttua. Juureni ovat lähellä, voin aina palata alkuperäiseen kotiini. Tänne minut on kuitenkin toivotettu tervetulleeksi. Olen saanut täältä ystäviä, olen täällä turvassa. Siksi velvollisuuteni on jakaa sitä ystävyyttä, samaa turvallisuuden tunnetta eteenpäin. Naiiviuden uhallakin haluan ajatella, että ihonväri, uskonto tai tapakulttuuri eivät määrittele kenestä tulee minun naapurini, työtoverini tai ystäväni. Syitä jättää koti on monia, mutta mikään niistä ei ole helppo tai yksioikoinen. Syitä pelätä, hakea turvaa, etsiä rauhaa, on monia. Emme voi koskaan tuntea täysin toisen ihmisen lähtökohtia, hänen syitään. Voimme vain yrittää ymmärtää. Uskon, että luottamusta, toivoa ja lämpöä on siellä, missä emme vielä tunne toisiamme. Uskon, että ystävyyttä on sielläkin, missä emme ole vielä ystäviä.
|
