|
Kuutamo nousee idästä pellon takaa. Tänä yönä se on suuri pallo. Aluksi, vasta noustessaan, se on huikean kokoinen, punertava möhkäle. Taivaankannelle päästyään kuun väri vaalenee, ja muoto muuttuu säännöllisemmäksi ympyräksi. Ulkona on liki valoisaa tuon taivaankappaleen ansiosta. Kolmen kaupungissa vietetyn päivän jälkeen olen taas kotona. Piha on jäinen, vettä jään päällä. Koirat liukastelevat pihamaalla, ja minua naurattaa. Siinä kumppareissa seisoessani tajusin, että puutarha-aika alkaa pian. Viikonloppuna kotiin tullessamme ajoimme tuttujen puutarhaliikkeiden ohi. Jospa tänä vuonna ryhdistäytyisin, toisin pihaan vähän lisää kukkia ja saisin hyötypuutarhaan jotakin yrttien kaveriksi. Kesäkurpitsaa, papuja, herneitä. Perusjuttuja. Ostin jo kauan sitten jyhkeän pinon puutarhakirjoja, kirjastoni täyttyy hiljalleen, käytäntö ontuilee vielä. Aivan tuossa tuokiossa kevään merkkeinä näkyvät myös yhä useammat kaupunkilaisten saapuvat autot perjantai-iltaisin, fillaroivat lapset mökkiteillä, elämänmerkit talven tyhjyyteen tottuneissa puutarhoissa. Kukkapenkit työntävät kohta tulppaaneita, ja syreeni avaa lehtensä, ensimmäiset perhosetkin tulevat pian. Joutsenia, hanhia, joskus vielä pääskysiä. Merenrannassa tori avataan aurinkoisina lauantaipäivinä, kaupassa saattaa joutua jopa jonottamaan hiljaisten kuukausien jälkeen, ensimmäiset uskaltautuvat Spiltanin terassille. Ja vain hetken päässä siitä avaa kesäravintola ovensa. Puheensorinaa, iloisia kasvoja, kesäajatuksia. Menen asioiden edelle – tiedän. Tämäkin hetki on hyvä. Huomiseksi on taas luvassa auringon mahdollisuus. Bromarvissa ainakin yhdessä jäisessä puutarhassa hymyillään mahtavalle kevään odotukselle.
|
