|
Matka Helsingistä Bromarviin on lyhyt. Kuljin sen ensimmäistä kertaa lokakuussa yli kolme vuotta sitten. Mutkainen tie näytti satumaiselta. Luonto hehkui punaisena, keltaisena. En arvannut, että tulisin sittemmin kulkemaan tuota reittiä viikoittain. --- Tänä aamuna aurinko nousi metsän yläpuolelle kello 8.51, paistoi makuuhuoneen ikkunasta sisään. Näyttää talvelta. Muutaman tunnin kuluttua ränneistä juoksi vedeksi sulanut lumi. Tuntuu keväältä. Päivä on täynnä pieniä, hetkessä ohi olevia havaintoja. Huuhkaja tolpan nokassa, uudet tassunjäljet polulla, metsäkoneen ääni pohjoisessa. Elämä täällä on kaunista. Kolmen vuoden jälkeen, neljäntenä talvena se on yhä niin kaunista, että silmiä särkee. Että työt ruuhkautuvat, koska maisema vaatii katsetta. Keskellä talvea valo pakottaa pellolle kävelemään, se melkein kiljuu. Kaupungin sydämessä maisema puuttuu. Siellä kauneus on yksityiskohdissa. Se on vastaantulevan ihmisen ujossa hymyssä, ventovieraan avuliaisuudessa, kahvilan lämmössä. Yhteensattumissa, yllätyksissä, kohtaamisissa. Kalastajakylässä ja kaupungissa on molemmissa haltioitumisen paikkoja – ne eivät sulje toisiaan pois, eivät edes taistele keskenään. Ääripäitä ne kuitenkin ovat. Onneksi matka niiden välillä on yllättävän lyhyt.
|
