|
Puoluesihteeri Mikael Jungner kirjoitti viimeisimmässä Kanava-lehdessä (3/2012) SDP:n laskevasta vaalimenestyksestä, kun vaali vaalilta kannatus on laskenut; ”SDP on menettänyt kannatusta useissa vaaleissa peräjälkeen”. Junger ei syvenny sen enempää miettimään syitä heikkoon valtakunnalliseen menestykseen, mutta nostaa sen sijaan esiin puolueen menestyksen Raaseporissa (ja Ahvenanmaalla); ”Kuitenkin samaan aikaan Raaseporissa SDP on voittanut vaalit toisensa jälkeen”.
Vaalivoitot ovat tietysti mukavampia analysoitavia, kuin tappiot, mutta onhan siinä ideaa miettiä miten opitaan voittamaan. Ikävämpää on jos mieleen tarttuu vain epäonnistumisen malleja. Junger on käynyt haastattelemassa väkeä Raaseporissa selvittääkseen menestysreseptin ainesosat. Ja myös löysi kolme syytä: ”Selkeä ja avoin aatteellisuus, hyvä yhdessä tekemisen henki ja kolmantena myönteinen eteenpäin katsova asenne”.
Ulkopuolisen on vähän hankalaa arvioida noita Jungnerin löydöksiä, mutta vastaavanlaisia piirteitä löytyy usein menestyvien organisaatioiden kulttuurin ytimestä. Luulen, että tästä sisäisestä näkökulmasta katsoen puuttuu vielä yksi tärkeä asia. Jotta jäsenet voivat samastua organisaatioon, kaivataan yleensä vähintään yksi hyvä ”prototyyppinen jäsen”, joka toimii mallina ja esimerkkinä muille, ja auttaa ihmisiä kiinnittymään yhteisöön. Sekin näyttää SDP:llä Raaseporissa olevan.
Puolue on siis tehnyt Raaseporissa asioita enemmän oikein kuin väärin, mutta jotta menestyksen reseptin ymmärtää vähän syvemmin, pitää ottaa mukaan myös ulkoiset tekijät, joille Junger ei analyysissään anna tilaa.
Koko valtakunnan mittakaavassa on vaalituloksissa ollut runsaasti muitakin ilmiöitä, kuin vain SDP:n hiipuminen. On Kokoomuksen nousu maan suurimmaksi puolueeksi, on Perussuomalaisten jytky ja Keskustan katastrofaalinen suora pudotus, muutamia mainitakseni. Jos nämä samat ilmiöt olisivat tapahtuneet myös Raaseporissa, ja siitä huolimatta SDP olisi pärjännyt ja nostanut kannatustaan vaali vaalilta, niin sitten voisin usko Mikael Jungneria.
Mitä se kertoo Raaseporista, etteivät nämä merkittävät valtakunnalliset siirtymät ole edes hipaisseet tätä kulmakuntaa?
Raasepori on maantieteellisesti syrjäinen kolkka ja se on sitä monessa mielessä myös henkisesti. Elinkeinorakenne on melkoisen staattinen ja uudistumishakuisuus vaatimatonta. Tämä nurkkakuntaisuus leimaa vahvasti myös äänestyskäyttäytymistä. Kun liikkuvien äänestäjien joukko muualla sen kun kasvaa vaali vaalilta, Raaseporissa äänestetään traditionaalisesti ”teit isäin astuman”; näin on täällä aina tehty ennenkin. Riippumatta siitä mitä nelivuotisen vaalikauden aikana tehdään ja saadaan aikaan.
Aivan lopuksi haluan vielä sanoa, ettei SDP:n vaalimenestyksessä sinänsä tietysti mitään vikaa ole. SDP on hyvä puolue. Täällä Raaseporin yhden puolueen enemmistövallan alla muilla vaan on ollut vähän vaikeata saada tuloksia aikaan.
|