Juhani Tihveräinen
Eduskuntavaalien aika! Skriv ut Skicka sidan
Skrivet av Juhani Tihveräinen   
12 april 2011 17:22

 

Vaalien aika on ollut mielenkiintoista. Monta paneelia on käyty läpi ja esitteitä jakamassa toreilla ja ostoskeskuksissa.

Mielenpainuvaa on ollut tehdä töitä yhdessä ministereiden kanssa. Hassuin kokemus lienee ollut kun saimme liikennesakot ministeri Paavo Väyrysen autonkuljettajan kanssa Porvoossa. Pääministeri Mari Kiviniemen kannustava ja herttainen persoona on myös tullut tutuksi. Yllätys oli ministeri Paula Lehtomäen loistava karaoke-esitys Tikkurilassa. "Kuka pelkää Paulaa" ! Kansanedustaja Antti Kaikkonen kehui vaalityötämme hyväksi ja näkyväksi.

Ministerit Paavo Väyrynen, Paula Lehtomäki sekä kansanedustaja Antti Kaikkonen kävivät myös täällä Raaseporissa ja kovasti raaseporilaiset kävivät heidän kanssaan keskustelemassa näissä tapahtumissa.

Vaalitapahtumissa on ollut myös positiivista se, että muiden puolueiden ehdokkaat ja vaalityöntekijät ovat tulleet tervehtimään ja toivottamaan menestystä vaaleissa joka puolella uuttamaata, missä olen käynyt vaalityötäni tekemässä.

Vielä on joitakin päiviä aikaa jännittävään vaalipäivään! Pääasia on, että jokainen käy äänestämässä...minua numerolla 224! Byggis eduskuntaan!

Senast uppdaterad 10 juni 2011 09:42
 
KRITIIKKIÄ VIRKAMIESVALTAA KOHTAAN! Skriv ut Skicka sidan
Skrivet av Juhani Tihveräinen   
05 oktober 2009 14:54

KRITIIKKIÄ VIRKAMIESVALTAA KOHTAAN! 

Poliitikot antavat arvot ja virkamiesten tulisi työskennellä käytännön asioiden parissa. Tässä ovat nakit ja letut menneet sekaisin. 

Virkamiehet sekaantuvat politiikkaan. Toisin sanoen ottavat valtaa, leikkivät työnantajaa ja ovat samaan aikaan virkamiehiä. 

Meillä pitäisi olla pirteitä poliitikkoja, jotka omalta osaltaan asettavat arvot meidän Raaseporissamme ja ovat työnantajaroolissa. 

Kun maa alkaa polttaa jalkojen alla, johtavat virkamiehet teräsnyrkillä. Seuraukset voivat olla kustannukseltaan tuhoisia. Olotila on kaikilla tasoilla kaupungin palkatuilla työntekijöillä epävarma ja pelokas. Suuta ei uskalla avata positiivisessa saatikka negatiivisessa tarkoituksessa. Kritiikki on kiellettyä. Virkamiesten tulee tässä yhteydessä ottaa vastuu tekemisistään. Olemmeko valinneet oikeita henkilöitä kaupungin johtoportaisiin? EI, tässä me poliitikot olemme tehneet virheen. Ennen budjettikeskustelua pitäisi meidän poliitikkoina ottaa työnantajarooli. Meidän pitää toisin sanoen tarkistaa johtotaso. Meillä on kolme johtajaa, ovatko he nakkien vai lättyjen joukossa? On aika tarkistaa tämä tilanne. 

Seuraukset tarkoittavat usein miten eroamista tehtävistä. Johtajiemme tulee olla edustavia kaikissa tilanteissa ja tilaisuuksissa. Markkinointi on yksi virkamiesten päätehtävistä. Avoimuus on hyvä tapa. Kansalaisten kuunteleminen on kultaa. Tarvitsemme työpaikkoja ja yrityksiä, toisin sanoen veroäyrejä. Nyt on jo kiire, olemme hukanneet yhdeksän kuukautta ja vain polttaneet rahaa. Nyt täytyy siis muuttaa veneen suuntaa niin, että kaikki voivat hyvin ja saavat mahdollisuuden tienata. Valtuustolla on päärooli ja meidän poliitikkojen täytyy myös ottaa vastuuta. Siis, älkäämme säästäkö, vaan kehittäkäämme ja katsokaamme jotta saamme uutta verta rakkaaseen Raaseporiimme.

 

 
KRITIK MOT TJÄNSTEMANNAVÄLDE! Skriv ut Skicka sidan
Skrivet av Juhani Tihveräinen   
05 oktober 2009 14:47

 KRITIK MOT TJÄNSTEMANNAVÄLDE! 

Politikerna ger  värden och tjänstemännen bör jobba med det  praktiska. Här har våra knackorvar och plättar gått omvarandra.

Tjänstemännen blandar sig  i politiken. Med andra ord tar makten över, leker arbetsgivare samtidigt som de är tjänstemän. 

Vi torde ha pigga politiker som från sin sida lägger upp värden för vårt Raseborg och är arbetsgivare. 

När det börjar bränna under fötterna, tar de till hård hanskarna. Földerna kan vara kostnadsdryga. På alla nivåer inom stadens anställda känner man sig otrygg och rädd. Man vågar inte öppna munnen i postitiv eller negativ mening. Man är förbjuden att lämmna kritik. Det är här tjänstemännen bör ta konsekvenserna. Har vi enligt min mening då valt rätta personer till stadens ledning? NEJ här har vi som politik gjort vår misstag. Före budgetdebatterna bör vi som politiker ta arbetsgivarrollen. Vi bör med andra ord kolla ledningsnivån. Vi hade tre direktörer, är dessa bland knakkorvar eller plattar? Det är dags att kolla läget. 

Konsekvenserna betyder oftast avsked. Våra ledare bör också vara representativa vid alla tillfällen. Marknadsföringen är en av tjänstemännens huvudroll. Öppenhet är en god vana.

Att lyssna på medborgarna är guld. Vi behöver arbetsplatser och företag det vill säga skatteören. Det är redan brottom, vi har förlorat nio månader och bara brännt pengar. Så nu måste vi svänga skutan så att alla mår bra och får möjlighet att förtjäna. Fullmäktige har huvudrollen och vi politiker bör också ta ansvaret. Så spara inte, utan utväckla och se till att vi får nytt blod till vårt kära Raseborg. 

 
Raaseporilaiset ovat hyviä ja huomaavaisia! Skriv ut Skicka sidan
Skrivet av Juhani Tihveräinen   
25 september 2009 13:50

Pelastin toissapäivänä merestä Villingin edustalla miehen. Hän kirjoittaa Facebookissa meistä hyvistä raaseporilaisista näin:

Nyt mietityttää...olin eilen hukkua, kaaduin kajakilla Villingin takaa...Helsingin Meripelastuskeskus ilmoitti heille tulleesta hinaajan ilmoituksesta kumollaan olleesta kajakista Östra Rödhälletin länsipuolella illalla...uin tunnin meressä, enkelit ...pelasti ja Juhani Tihveräinen auttoi lämpenemään hypotermiasta! Kiitos Juhani! Ihana elää...

det är det...haluan kuolla terveenä, mut en ehkä vanhainkodissa. oma kajakki Artisan 2000, se on nyt kai murskana meren pohjassa hakkauduttuaan kallioihin Kuivan Hevosen ep (mäkin olisin nyt siellä jos olisin jäänyt roikkumaan kajakkiin...)
Panokset on joskus vähissä kun ranta ajautuu kauemmaksi ja kylmät aallot lyö pään yli...huusin Jumala Pelasta! Lupasin rakkaan rumpuni jos pääsen rantaan...pääsin

Muutan Raaseporiin jos edes osa siellä asuvista on yhtä fiksuja, huomaavaisia ja tarmokkaita kuin sinä! Ymmärsit entisenä Rannikkojääkäri-kouluttajana et on tosi kyseessä ja otit välittömästi vastuun ja johdon et mut saatiin lämpimäks...pois ei edes olisi laskettu ennen kuin mies oli kuivissa lämmitettynä ja juotettuna, sekä vielä syötettynä!
Jos kaikki politiikantekijät tekis sun mallisesti, eikä vaan puhuis, olis Suomi paljon parempi paikka elää. Lämmin kiitos Juhani!

Jaakko Sinkko

Itsekin olin melko järkyttynyt kun mies oli merihädässä, mutta onnellinen miehen pelastumisesta! Kuka tietää, kenties vielä saammekin hänet tänne Raaseporiin veronmaksajaksi......
 
Huoli Raaseporin tulevaisuudesta Skriv ut Skicka sidan
Skrivet av Juhani Tihveräinen   
20 september 2009 16:04

Alan olemaan todella huolissani Raaseporin taloudesta. Säästöt eivät koskaan tuota mitään, vaan ovat kertaluonteisia. Kaikki tutkimukset osoittavat, että koulujen leikkaamiset lisäävät kustannuksia. Olemmeko hautautuneet lumen alle Läntisellä-Uudellamaalla?

Vero on ainoa tulonlähde kaupungille!

Tuottavuutta on välittömästi lisättävä eli saatava veroja kaupungin kassaan. Kaikki turha on YT-neuvottelujen kautta leikattava eli tarkoittanee virkamiesten palkkataso alas. Säästöillä me ruokimme turhan turhia organisaatioita ja huimia palkkoja.

Rkp painaa etunenässä kansan tärkeimpiä elimiä alas kuten suomenruotsalaisia kouluja. Olemme liukkailla jäillä. Puheet eivät tunnu auttavan kun olemme lumen alla.

Virkamiehiä on valitu aivan turhaan vääriin asemiin, samaten johtavat poliitikot ovat pelkästään säästämisen asialla.

Missä korkea moraali, ammattitaito, matemaattinen osaaminen ja ennenkaikkea missä turvallisuus ja pitkäjänteinen koulutuksen eteenpäinvieminen markkinointihengessä?

Ovatko meidän johtajammekin siellä lumen alla vai teemmekö tällä hetkellä tuottavaa alueemme myyntiä?

Osaammeko lainkaan nostaa profiilia, saammeko lainkaa lisää typöpaikkoja alueelle, tuemmeko tätä toimintaa = lisääntyvät veroäyrit?

Tässäpä meillä puntaroitavaa ja kuumaa perunaa. Olen itse hlökohtaisesti sitä mieltä, että koulutus on viimeinen säästönkohde koska se on meidän markkinoinnin keulakuva!

Jaostopolitiikka on suuren suuri pettymys ja erittäin epävarma johtamismetodi, minkä taaksesi jätät sen edestäsi löydät! Som man bäddar får man ligga!

Olen myös sitä mieltä, että koulujaostossa pitäisi olla henkilöitä joilla on lapsia koulussa eikä eläkeläisiä jäsenenä!

Senast uppdaterad 20 september 2009 16:15
 
«FörstaFöregående12NästaSista»

Sida 1 av 2

Juhani Tihveräinen 

Ammatiltani olen rakennusmestari. Työkohteitani ovat olleet ABB-Strömbergin parkkitalo Pitäjänmäessä, K-Rauta Kirkkonummi sekä tällä hetkellä K-Rauta Lohja. K-raudoissa olen työskennellyt vastaavana mestarina. Olen myös työskennellyt Julius Tallberg Oy:ssä 13 v maahantuojana ja tuotepäällikkönä.

Puhun neljää eri kieltä sujuvasti, suomea, ruotsia, saksaa ja englantia. Lisäksi puhun hieman venäjän- ja eestinkieltä.

Harrastan karatea (Wado-ryu) sekä kalastusta. Kotisivuosoitteeni on:

www.juhanitihverainen.yhdistysavain.fi

Som mitt yrke är jag byggmästare. En del av mina arbeten har varit ABB-Strömbergs parkeringshus i Sockenbacka och K-rauta i Kyrkslätt och Lojo. På K-rauta byggen har jag fungerat som ansvarig byggmästare. Jag har också jobbat 13 år som importör och produktansvarig på företaget Julius Tallberg Ab.

Jag talar fyra olika språk, finska, svenska, tyska och engelska. T.o.m pratar jag lite ryska och estiska språket.

Mina fritidssyslor är karate (Wado-ryu) och fiske. Min hemsida är:

www.juhanitihverainen.yhdistysavain.fi