|
Skrivet av Heikki Mansikkaniemi
|
|
09 april 2007 00:25 |
Olen toiminut lähes 34 vuotta suomen, ruotsin ja englannin opettajana Tukholman kouluissa, suomenruotsalaisissa ja suomalaisissa kouluissa. Parhaiten ehkä viihdyin Tukholman kouluissa. En sen takia, että oppilaat olisivat siellä olleet helpompia kuin muualla vaan sen takia, että työympäristö oli monikultturellinen. Kouluissa opiskeli yli 100 eri maasta tullutta lasta 56 kielellä. Koko maailma oli läsnä aina. Ei syntynyt mitään sisäänlämpiävyyttä. Keskusteluilmapiiri oli avoin. Nyt kun olen asunut Suomessa noin 20 vuotta, niin ihmetyttää, että täällä ei edes 2 kieliryhmää mahdu saman katon alle siitä huolimatta, vaikka opetus on taattu omalla kielellä. Yksi koulun tärkeimmistä tehtävistä on kasvattaa lapsista suvaitsevaisia, mutta milläs kasvat kun luonnnollista kenttää ei voi käyttää hyväkseen. Rautaesiriput on jo muuaalla päin maailmaa revitty alas. Ihmiset toimivat nyt jo laajasti globaalisisti. On ainutlaatuista, että esim. Länsi-Uudenmaan suomenkielisten koulujen täytyy hakea ystävyyskouluja ja –luokkia Ruotsista, koska ruotsinkieliset koulut haluavat eristäytyä. Oman kielensä säilyttää parhaiten, kunhan vanhemmat ymmärtävät puhua lastensa kanssa ja lukea heille ahkeraan satuja. Tärkeää on tietenkin, että opettajat hallitsevat kielensä kunnolla. Pahitteeksi ei olisi ruotsinkielisille opettajille vaikkapa vuoden harjoittelu Ruotsissa. Tulee katsoa eteenpäin eikä tarrautua historian aaveisiin. Fundamentalistiset dogmit ovat aina pahasta. Omat oppilaani saavat parhaiten motivoitumaan ottamalla oppitunneilla ruotsinruotsalaisia ihanteita. He ovat kiinnostuneita ruotsinruotsalaisesta musiikista, elokuvista ja urheilijoista. He tietävät jopa opettajaansa paremmin, mitä musiikkia Ruotsin nuoret kuuntelevat. Heidän asenteensa eivät ole niin kielteisiä ruotsia kohtaan kuin luullaan, mutta täytyy osata kuunnella nuoria ja sopeuttaa opetusta sen mukaan. Valitettavasti harva nuori tuntee ketään suomenruotsalaista nuorta. Suomenruotsalainen kulttuuri ei juuri kiinnosta. Ehkä suurin syy on juuri suomenruotsalaisten koulujen eristäytymismentaliteetillä. Opiskelijat ovat kuitenkin paljon hienompia ja valistuneempia, mitä yleensä luullaan. Nuoret tietävät varsin hyvin, minkälaiset olot suomalaisilla on Ahvenmaalla, esim. suomenkielisillä ei voi olla omankielisiä kouluja niinkuin Ruotsissa. Suomenkieliset nuoret tuntevat myös sen verran historiaa sukulaisten kautta, että Ruotsi pelasti ison joukon suomalaisia sodan jälkeen ja erityisesti 60- ja 70-luvuilla työttömyydeltä, kurjuudelta ja suoranaiselta nälältä. Sen tekivät Ruotsin sosialidemokraatit. Jos halutaan luoda myönteistä kuvaa ruotsalaisuudesta, niin esteitä täytyy poistaa eikä lisätä niitä tai säilyttää ne. Mitä aikaisemmin suomen- ja ruotsinkieliset nuoret ovat keskenään tekemisissä, sitä parempi. Suomalaisten asenteet ruotsalaisuuteen ylipäätään ovat myönteiset. Kielikylpytoiminta on erittäin suosittua. Siltä pohjalta tulisi koko kieltenopetusta kehittää, kunhan siihen lisätään tarpeellinen määrä kontakteja ruotsinkielisiin. Juuri hiljakkoin Tammisaaren ruotsinkieliset vanhemmat valittivat, että heidän lapsensa eivät saa tarpeeksi hyvää ja riittävästi suomenkielen opetusta. He kokivat, että heidän lapsiaan odottaa huonompi tulevaisuus kuin niitä lapsia, jotka ovat kaksikielisistä kodeista tai muuten hankkivat suomenkielisiä kontakteja. Vanhemmat olivat aivan syystä huolissaan. En tosin usko, että tunnin lisäys auttaa paljon asiaa. Pitäisi luoda luonnolliset kontaktit suomenkielisiin. Karjaalla se olisi mahdollista, mutta opettajat lienevät suurin kanto kaskessa. Länsi-Uudellamaalla suomenkielisten on vaikea käyttää ruotsia, koska ruotsinkielisille ei oikein tahdo kelvata vähänkään virheellinen ruotsi. Vinoillaan helposti, jos sananvalinta tai ääntäminen poikkeaa paikallisesta murteesta, joka on muutenkin vaikeatajuista monelle suomenkieliselle. Itse käytetään väliin hyvinkin murteellista suomea, mutta suomenkieliset eivät siitä numeroa tee. Ruotsia on helpompi puhua Pohjanmaalla tai Ruotsissa. Ruotsalaiset ovat tottuneet monenlaiseen ruotsiin ja hyväksyvät periaatteen, että pääasia on ymmärtäminen ja ymmärretyksi tuleminen. Sosialidemokraatit ovat perinteisesti tukeneet ruotsia ja ruotsinkielisiä, mutta heidänkään perimmäinen tahto ei ole ollut fundamentalistiset dogmit. He haluavat säilyttää kaksikielisen Suomen, mutta soraääniäkin on alkanut kuulua. Ylioppilasruotsi on yksi esimerkki kielteisten asenteiden synnystä. Suomen kaksikielisyys on riippunut ja riippuu jatkossakin melko paljon, millaisen kannan sdp ottaa. Siksi rkp:n ja sitä lähellä olevien järjestöjen tulisi varoa fundamentalistisia dogmeja, koska ne vain lisäävät suomenkielisten kielteisyyttä. Viimeisin yritys lisätä suomenkielisten halukkuutta opiskella ruotsia on johtavista suomalaisista koottu kehittämisryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Paavo Lipponen. Aika näyttää, miten tuloksellista ryhmän työ on. EK:n tutkimuksen mukaan Suomen työnantajista 65 % haluaa, että heidän työntekijänsä osaisivat myös ruotsia. Sen verran pohjoismainen työelämä on kietoitunut toisiinsa. Suomen ruotsinkielisten tulisi kuitenkin itse huolehtia, että kouluttaisivat omista joukoistaan tarvittavan väen aloille, joissa he haluavat ruotsinkielistä palvelua, esim. hoitoalalle ja vaikkapa autokorjaamoihin eikä niinkään paljon hallinnon aloille.
|
