|
Skrivet av Heikki Mansikkaniemi
|
|
31 december 2011 16:50 |
Vuosi on pitkä aika. Tuskin monikaan muistaa mitään, mitä tapahtui vuoden 2011 tammikuussa. Tuskin monikaan muistaa terrorihyökkäystä tammikuussa Moskovan lentokentälle, jossa kuoli 36 ihmistä. Tuskin moni muistaa, että USA:n rahavaltaa kohtaan suunnatut mielenosoitukset alkoivat jo helmikuussa. Monelta on jopa hämärtynyt Japanin kovat maanjäristykset huhti-toukokuussa. Niihin liittyivät myös tsunami ja ydinvoimalaonnettomuudet. Väliin tuntuu, että suomalaiset ovat täysin tunteettomia, koska ydinvoimaonnettomuudella ei ollut mitään vaikutusta suomalaisten ydinvoimakantoihin. 18 000 ihmistä menetti henkensä. Sen sijaan saksalaiset reagoivat hyvin voimakkaasti ja päättivät heti lopettaa ydinvoiman rakentamisen ja satsata vaihtoehtoisiin energiamuotoihin. Samaten monen suomalaisen tajunnan ulkopuolelle jäänevät Osama Bin Ladenin ja Gaddafin kuolemat sekä yleensä arabimaiden levottomuudet.
Presidentti Halonen sanoi kommentoidessaan arabimaiden ja muidenkin maiden mellakoita, että onneksi suomalaisilla oli mahdollisuus protestoida huonosti hoidettuja maan asioita vastaan äänestämällä eduskuntavaaleissa perussuomalaisia. Heidän ei tarvinnut lähteä barrikadeille. Ehkä sekin aika vielä tulee.
 Oman lukunsa traagisuudessaan muodostaa tietenkin Oslon Utöyassa tapahtunut nuoriin vasemmistolaisiin kohdistunut joukkomurha, jossa henkensä menetti yli 70 nuorta. Tekijä oli Anders Behring Breivik, joka mitä todennäköisimmin oli psyykkisesti tolaltaan. Suomalaisilla ei ole tässä suhteessa asiat juuri sen paremmin. Kaikkihan vielä muistavat kauhistuttavat koulumurhat Jokelassa ja Kauhajoella. Ruotsi lienee vielä pahempi. Siellä on murhattu johtavia politiikkoja. Olisi ehkä syytä tutkia, onko mahdollisesti yhteiskunnan sairausaste sitä luokkaa, että tällaiset teot ovat mahdollisia.
 Kevään eduskuntavaalit yllättivät monet, joissa Perussuomalaiset korjasivat ennen näkemättömän voiton, joka perustui EU:n sekoiluihin ja jota Suomen hallitus ei pystynyt hallitsemaan eikä reagoimaan ongelmiin ajoissa. Timo Soini puhui isosta jytkystä. Monet ihmiset äänestivät vanhoja puolueita vastaan mutta ehkä ei niinkään Soinin puolesta. Valitettavasti Raaseporista valittiin entiset edustajat, joilla ei ole näyttöä saavutuksistaan eduskuntatytössä. Toinen otti jopa tavakseen äänestää omia ehdotuksia vastaan. Toinen ei juuri ehdotuksia tehnyt. Länsi-Uudenmaan asioista Arkadianmäellä piti huolen Matti Saarinen. Tosin hänkin syyllistyi pieneen rikkeeseen johtaessaan eduskunnan urheilukerhoa. En usko demarien nousuun ainakaan lähiaikoina, koska pitäisi luopua kaikesta totalitarismiin liittyvästä. Tulevaisuudessa tuskin pärjäävät puolueet, jotka eivät käy avointa keskustelua ja jotka eivät osaa käyttää toiminnassaan hyväkseen erilaisia mielipiteitä. Usein tulee mieleen presidentti Paasikiven lausahdus, että suomalaiset ovat poliittisesti tyhmiä. Jostain syystä kansaa vetää puoleensa kaikissakin puolueissa esiintyvä äärioikeistolaisuus.
 Raaseporissa asiat junnaavat paikallaan. Paniikissa myydään kaikki, mikä on myytävissä. Kukaan ei mieti rakennemuutoksia, jotka pysyvästi säästäisivät kaupungin menoja, koska myyntituloja on saatavissa vain yhden ainoan kerran. Pian pitäisi miettiä ylimääräisen porukan irtisanomisia, koska viiden vuoden syytinkiraja rupeaa lähestymään. Löysät pois vaan rohkeasti. Muuten Raaseporin poliittinen elämä on ollut väritöntä ja näivettynyttä. Toivottavasti vuoden 2012 kunnallisvaalit tuovat mukanaan uusia voimia ja uutta aktiivisuutta. Raaseporiin voisi taas soveltaa Axel Oxenstiernan mietelausetta pojalleen: ”Jospa tietäisit, kuinka vähäisellä järjellä meitä johdetaan”.
 Henkilökohtainen elämä on sujunut erinomaisesti. Olen aloitellut kirjoittaa tarinaani Ruotsin vuosilta ja edennyt jo 150 sivuun. Aikataulu ei ole kovin kireä, koska teksti täytyy kirjoittaa ainakin 4 kertaa, ennen kuin rupeaa olemaan joten kuten valmista. Sitten odottaa seuraavana Suomen ja Karjaan vuoteni. Nyt jo melkein syyhyää sormenpäitä saadakseni kuvata varsinkin Karjaan ja Raaseporin onnettomien tunaroijien edesottamuksia.
 Kävin kaksi kertaa Hong Kongissa, Kiinassa ja Makaossa. Tuli nähtyä unohtumattomat kiinalais-suomalaiset häät. Päätin elokuussa palata työelämään. Olen opettanut äidinkieltä sosiaali- ja terveysoppilaitoksen opiskelijoille Lohjalla ja lähihoitajaksi opiskeleville aikuisille Lohjalla sekä maahanmuuttajille suomea Espoossa, Nummelassa ja Karjaalla. Ilon aiheisiin kuului myös Länsi-Uudenmaan ammattioppilaitosten 50-vuotisjuhla. Ehdinhän toimia siellä 24 vuotta opettajana ja jatkan vieläkin eläkkeellä ollessani.
 Huonompia uutisia tuli, kun sain lähes neljän vuoden aherruksen jälkeen valmiiksi Karjaan suomenkielisten sosialidemokraattien historian. Kova tuomio tuli toimeksi antaneelta yhdistykseltä. Sen hallitus ei halunnut millään tavalla osallistua historian julkaisemiskustannuksiin. Tunsin jonkinlaista sielunyhteyttä Aleksis Kiven, Pentti Haanpään, Timo K. Mukan, Hannu Salaman ja Erno Paasilinnan kohtaloihin. Olin jo aikaisemmin luvannut kirjoittaa historian ilmaiseksi, mutta toivoin jonkinlaista myötätunnon elettä siten, että yhdistys olisi osallistunut kustannuksiin. Olihan yhdistys jo edelliselle yrittäjälle maksanut melkoiset summat etukäteen. Tekijä otti rahat, mutta tulosta ei syntynyt. En ihmettele, vaikka demarien kannatus hupenee. Raaseporissa demarien valtaa pitävät entiset taistolaiset kommunistit. Nyt on vain käynyt niin, että porukka onkin mennyt huimaa vauhtia oikealle niin, että jalot työväenaatteen periaatteet unohtuvat. Markkinatalous on vienyt mennessään. Olotilaani lieventää kuitenkin ulkopuolisten myönteinen suhtautuminen teokseeni.
Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille lukijoilleni  !
|
