Herbertsin selvitys ei riittänyt kansalaisopistoista, vaan piti asettaa vielä toinen kallispalkkainen selvittäjä. Yleensä tällainen menettely viittaa siihen, että asiasta on jo kulisseissa päätetty: kansalaisopisto liitetään Västra Nylands folkhögskolaniin. Toinen kummallisuus liittyy lähes tulkoon kaikkeen selvitystyöhön Raaseporissa: suomenkielinen ei kelpaa. Kun selvitettiin Raaseporin syntyä olisi ollut erinomainen suomenkielinen selvittäjä Pekka Myllyniemi Lohjalta, mutta koska asia oli jo päätetty, niin otettiin hyvinkin asiantuntematon juoksemaan tiettyyn suuntaan. Aikaa myöden tällaiset myötäjuoksijat voivat olla turmiollisia koko paikkakunnan kehitykselle. Selvitysmies oli muodon vuoksi kuunnellut jotain heikohkoa suomalaispoliitikkoa asiasta, joka sitten suorastaan suitsutti ylistystä tehdystä työstä. Kuulematta oli käsittääkseni jäänyt kokonaan todellinen asiantuntija eli opiston entinen rehtori Matti Remes. Hän jos kukaan olisi voinut antaa suomenkielisten todellisen kuvan suomenkielisten mielipiteistä. Mattihan tunsi melkoisen määrän Karjaan ja Raaseporin suomenkielisistä. Hänellä oli jo eläessään legendaarinen mainen kyvystä kehittää, johtaa ja organisoida. Entisiä johtajia voisi useimminkin käyttää avuksi erilaisissa tehtävissä. Ehkä suomenkieliset ovat vähitellen väsyneet jatkuvaan pompotteluun, koska reagointeja ei ole juuri näkynyt. Olen yrittänyt pari kertaa kirjoitella asiasta, mutta turhaan. Historiallisesti suomenkieliset ovat aina pyrkineet omaan itsenäiseen kansalaisopistoon. Itsenäisyyttä kesti vuodesta 1963 vuoteen 2008. Sitten Raaseporin synnyttyä kummallisten kiemuroiden kautta päädyttiin kaksikieliseen opistoon. Ennen kuin on edes arvioitu sen toimintaa, niin syöksytään suin päin VNF:n kitaan, jossa rehtori on automaattisesti ruotsinkielinen. Rehtorihan luo koulun kuin koulun profiilin. Jos ei ole suomenkielistä itsenäistä rehtoria, niin suomalainen identiteetti katoaa hyvin nopeasti. Aikaisemmin ehdotin ratkaisumalleja suomalaiselta pohjalta. Kaikki suomenkielinen vapaa aikuiskoulutus Länsi-Uudellamaalla kerättäisiin saman katon alle. Siihen voitaisiin liittää myös suomenkielisten lukioiden toiminta. Hätätilassa voisi hakeutua jopa Lohjan toimintapiiriin. Ehdotettua parempi vaihtoehto olisi myös oma suomenkielinen kansalaisopisto Raaseporissa. Jotain omaa suomenkielisellä vähemmistölläkin pitää olla. Pahinta on sotkeutua tosi pienenä vähemmistönä ruotsinkielisten jalkoihin VNS:ssä. 30 %:n vähemmistö sinänsä on jo riittävän suuri omankin yksikön pyörittämiseen. Joku ruotsinkielinen venkoili tiedotustilaisuudessa, että suomenkielisiä on niin vähän, etteivät he mitään tarvitse. Onko 5 % sitten paljon? Voi vain kysyä.

Minulla oli ilo olla läsnä, kun Lohjalla vietettiin Länsi-Uudenmaan suomenkielisen ammattikoulutuksen 50-vuotisjuhlaa. Kiinnostukseni oli sitäkin suurempi, koska olin toiminut koulun opettajana 25 vuotta. Juhlapuhujaksi oli saatu opetusministeri Jukka Gustafsson. Hän kertaili ennestään tuttuja asioita puheessaan. Hän korosti, että Uusimaa tarvitsee enemmän aloituspaikkoja, koska nuorten määrä täällä on lisääntymässä, kun taas Itä- ja Pohjois-Suomessa ikäluokat ovat supistumassa vauhdilla. Ohjelmaan kuului muitakin puheita ja musiikkiesityksiä. Finlandia vetoaa jatkuvasti tunteisiin. Se olisi ehkä kauniimpi kansallislaulu kuin Maamme. Kahvitilaisuudessa tapaa aina vanhoja tuttuja, jo pitkäänkin eläkkeellä olleita. Oli mukava kuulla, kuinka elämä on sujunut työuran päätyttyä. Kahvittelun jälkeen oli tietenkin kotiin lähtö. Ovella jaettiin vielä Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymän historiikki. Vuorineuvos Petter Forsström yritti saada aikaan kaksikielistä ammattikoulua, mutta ajatus ei herättänyt vastakaikua. Ehkä suurena esteenä oli ehdottajan persoonaan liittyvät asenteet, varsinkin vasemmistopiireissä. Hänethän muistettiin vielä 1930-luvulta ääriliikkeiden kannattajana ja mm. venäläisten sotavankien huonosta kohtelusta. Ajatus eteni sitten kuntainliiton kautta, jonka ratkaiseva kokous pidettiin 13.5.1958. Toiminta alkoi kuitenkin vasta vuonna 1961. Perustakuntien joukossa oli monta jo lakkautettua kuntaa: Tammisaari, Karjaa, Pohja, Lohjan maalaiskunta, Pusula, Pyhäjärvi UL, Sammatti, Nummi, Tenhola ja Karjaan maalaiskunta. Jäsenkuntia oli alkutaipaleella 17. Nyt omistajakuntien määrä on 10. Määrä voi vielä supistua kuntauudistuksen myötä. Ensimmäisenä lukuvuotena aloitti opintonsa 79 oppilasta. Opettajia oli alussa 5 plus rehtori. Muutokset ovat olleet valtavia. Aikaa myöden on liitetty yhdeksi kuntayhtymäksi Kauppaoppilaitos, Helsingin Sairaanhoito-opiston Lohjan osasto, Lohjan teollisuusammattikoulu, Vihdin kurssikeskus, Vihdin käsi- ja taideteollisuusoppilaitos ja Oppisopimuskoulutus. Nyt koko liittymää markkinoidaan nimellä LUKSIA. Vuosittain ammatilliseen koulutukseen osallistuu noin 7000 nuorta ja aikuista. On ollut hienoa toimia tällaisessa yhteisössä niinkin pitkään opettajana. Olen vieläkin osittain mukana, kun opetan tuleville aikuisille ja nuorille lähihoitajille äidinkieltä. Samaten käyn silloin tällöin viransijaisena opettamassa maahanmuuttajille suomea. He ovat todella hyvinkäyttäytyviä ja motivoituneita opiskelijoita. Tilaisuudessa ei näkynyt muita Uudenmaan kansanedustajia kuin Matti Saarinen. Vähän ihmetyttää, koska tällä ammattikoulutuksella on tosi suuri merkitys koko Uudellemaallekin. Missä olivat Raaseporin kansanedustajat? LUKSIA on myös raaseporilaisten koululaitos! Kiitos pitkäaikaiselle työtoverilleni Matille osanotosta. Hänet tunnetaan kansanmiehenä. Itse olen myös osallistunut hallinnollisiin tehtäviin aikojen kuluessa. Istuin opettajien edustajana kuntayhtymähallituksessa 4 vuotta. Olen nähnyt siten monelta kulmalta, miten ammattikoulutus on kehittynyt ja miten se on vaikuttanut erityisesti Lohjan elinkeinoelämään dynaamisesti ja piristävästi. Lohja ei varmaankaan olisi niin kehittynyt ilman voimakasta ammattikoulutusta. Raaseporin ammatillisen koulutuksen vaikutus on ollut huomattavasti vaisumpaa. Kun ei ole tuloksia, niin sitten kerskaillaan enemmän uusilla hienoilla ammattikoulurakennuksilla.

Oli mielenkiintoista lukea syntyperäisen koko elämänsä Karjaalla asuneen Sirkka Korellin kirjoitus Koulutie alkaa parakissa Karjaalla EU:ssa 2.10.2011. Tällaiset ajatukset ovat todella tärkeitä. Niiden avulla on helpompi edetä kamppailtaessa suomenkielisten oikeuksista Raaseporissa. Jonkin suomenkielisen yhdistyksen kannattaisi järjestää muistitalkoita vanhemmille suomenkielisille henkilöille, jotka ovat itse kokeneet vähemmistöaseman Karjaalla. Toinen apuväline olisi, että joku sosiologi tutkisi suomenkielisten asemaa läpi historian näillä alueilla. Ehkä voisi myös ajatella perustaa jonkinlaisen suomenkielisten ”valtuusto”, joka antaisi kysymättäkin lausuntoja suomenkielisiä koskevista asioista. Historia osoittaa, että enemmistö liikahtaa vasta, kun asiasta tehdään julkinen tai haetaan tukea korkeammalta taholta. Kouluasioissa tällaisiin menetelmiin on jouduttu turvautumaan. Koska ruotsinkieliset eivät antaneet tukea suomenkielisen yhteiskoulun perustamiselle Karjaalle, niin haettiin apua valtakunnan tasolta. Kansanedustajat Sylvi-Kyllikki ja Eino Kilpi auttoivat rohkealla ja uhrautuvalla toiminnallaan hankkeen satamaan. Karjaan suomenkieliset joutuivat kauan käymään kansalaiskoulunsa Hangossa. Vasta Erkki Tabermanin ja Lauri Palosen peräänantamaton taistelu johti vuonna 1963, että suomenkielinen kansalaiskoulu aloitti toimintansa. Koulujen paikoista, korjauksista ja rakentamisista on käyty ikuisia kiistoja, joissa suomenkieliset ovat aina jääneet toiseksi. Kansalaisopisto on muodostanut oman lukunsa, kun Karjaan suomenkieliset ovat yrittäneet saada aikaan oikeudenmukaisia päätöksiä. Ruotsinkieliset naureskelivat, kun Erkki Taberman lähti Kouluhallituksen pääjohtaja Reino Oittisen puheille vuonna 1951. Pääjohtaja kertoi, että kouluhallitus ei koskaan vastusta työväenopistojen perustamista. Ruotsinkielisillä eli kuitenkin kostonhenki, ja he alistivat suomenkielisen toiminnan ruotsinkielisten hallintaan. Meni aina vuoteen 1963, ennen kuin suomenkielinen työväenopisto itsenäistyi. Itsenäisyyttä kesti aina vuoteen 2008, jolloin perustettiin kaksikielinen opisto vastoin suomenkielisten tahtoa ja perustuslain henkeä. Nyt tilanne on menossa vielä synkempään suuntaan, koska suunnitelmat siirtää kansalaisopisto Västra Nylands Folkhögskolan alaisuuteen on jo pitkällä. Välillä esiintyi suoranaista kiusantekoa, kun vastoin suomenkielisten enemmistön mielipidettä Työväenopisto muutettiin kansalaisopistoksi vuonna 1978. Ikävä kyllä mikään nykyisistä Raaseporin puolueista ei tunne omakseen suomenkielisten asioita. Ehkä jokin uusi voima muistaa seuraavissa kunnallisvaaleissa tämän ”unohdetun” väestönosan.

Vaikka blogien kirjoittajat häviävät toinen toisensa jälkeen, niin en kuitenkaan aio antaa periksi. Muistan Suomen eduskunnan vuonna 1919. Siellä istui vain yksi vasemmistolainen. Käsittääkseni hän oli Matti Paasivuori. Muut sosialistit istuivat vankilassa. Periksi ei kuitenkaan annettu ja vähitellen määrä taas lisääntyi. Silloin  yritettiin kuristaa demokratiaa. Tämä Raaseporin bloggikirjoittelu ei nyt tietenkään ole yhtä vakavaa demokratian kannalta kuin vuosi 1919 mutta kuitenkin huolestuttavaa.

Niin kuin Magnus Cederlöf mainitsi, poliittiset päättäjät ja virkamiehet vaikenevat täysin. Kukaan ei ole juuri koskaan vastaillut tai ottanut kantaa blogeissa esitettyihin mielipiteisiin. Salailun periaate lähti oikeastaan liikkeelle Matti Vanhasen tullessa pääministeriksi. Asiaa sai kommentoida vasta, kun päätökset oli tehty. Tammisaaressa ja Karjaalla on ollut ja jatkuu nyt Raaseporissa yhden puolueen valta, mikä on osaltaan tukahduttanut keskustelua. Mitään vaihtoehtoja ei käytännössä ole olemassa. Eletään ikään kuin Neuvostoliitossa. Jos jostain keskustellaan, niin se on tämä epäterveellä pohjalla oleva kieliongelma. Suomenkielisten ei kannattaisi ainakaan antaa periksi, koska heidän asiansa ovat Raaseporissa niin huonolla tolalla, ettei ole muuta kuin voitettavaa.

Karjaan suomenkielisten demarien historiaa tonkiessani, huomasin, että missään vaiheessa ei annettu periksi. Vasta nyt tuntuu voimat loppuneet. Ehkä tarvitaan kuitenkin uusia voimia, että kamppailu voisi jatkua. Yksi tapa kamppailla on vaikka kirjoittaa blogeja. Ehkä kunnallisvaalien lähestyessä kirjoitusinto taas kasvaa. Toivotaan ainakin niin.