|
Syksyisen pimeän laskeutuessa tuntuu aina hyvältä sytyttää lukulamppu ja käpertyä hyvän kirjan pariin – ja ottaa käden ulottuville muutama kirja lisää. Inspiraatiota on nyt tarjolla lähellä. Valtion projektirahan turvin Raaseporin kaupunginkirjasto tarjoaa monta kirjailijavierailua syksyn aikana. Lisäksi annamme kaikille kiinnostuneille mahdollisuuden jakaa lukukokemuksiaan lukupiireissä ympäri kaupunkia. Ja syksyn kirjauutuuksia tulee nyt jatkuvasti.
Suomenkielinen ohjelma
Pohjoismaiden kirjastoissa vietetään perinteistä Iltahämärissä-tapahtumaa maanantaina 8.11. Samaan aikaan Baltian maissa on maailman suurin lukutapahtuma. Iltahämärissä järjestetään yhteistyössä Pohjola-Nordenin paikallisosastojen kanssa. Tämän vuoden teema on Maaginen Pohjola. Karjaan kirjastoon on kutsuttu tuottelias ja monipuolinen kirjailija Virpi Hämeen-Anttila. Hänen uusin romaaninsa Toisen taivaan alla on kertomus maailmanlaajuisista ihmiskohtaloista.
Hämeen-Anttilan lisäksi Raaseporissa vierailee muitakin suomenkielisiä kirjailijoita. Sirpa Kähkönen vaihtoi kaunokirjallisuuden faktaan kirjoittaessaan isoäitinsä historiasta vastailmestyneessä kirjassaan Vihan ja rakkauden liekit. Isoäiti ei itse liiemmin puhunut niistä kahdeksasta vuodesta, jotka hän oli eristyksissä Dragsvikin pakkotyölaitoksessa 1930-luvulla. Siellä tämä kuopiolaissyntyinen, mm. upseerikoulutukseen Leningradissa osallistunut nainen kärsi kaksi vankeusrangaistusta poliittisesta yhteistyöstä. Isoäidin kohtalon selvittämiseen vaadittiin salapoliisityötä ja samalla paljastettiin kappale hiljaiseksi vaiettua lähihistoriaamme. Sirpa Kähkönen vierailee Tammisaaren kirjastossa tiistaina 2.11.
Mustion kirjastossa vietetään iltahämärää runoista ja kuvista koostuvan ohjelman kera ”Loitsusta rukoukseen”, jonka järjestää Päivi Lindström. Kuvista vastaa Janne Koivuniemi.
Bokkalaset-tapahtuman aikaan sunnuntaina 14.11. vierailee Tammisaaren kirjastossa poliitikko ja kirjailija Erkki Tuomioja kirjansa Jaan Tönisson ja itsenäinen Viro tiimoilta. Aiemmin samana päivänä keskustellaan paneelissa e-kirjoista.
Myöhemmin marraskuun aikana luvassa on suomenkielistä runo- ja lauluohjelmaa.
Ruotsinkielinen ohjelma
Gunnevi Winberg esittelee kirjaansa Vem är jag? 150 kluriga gåtor på rim Tenholan kirjastossa torstaina 30.9. Mukana on myös Mailis Malmström, jonka toinen romaani Hyresgästen ilmestyi viime keväänä. Lisää ohjelmaa on tulossa Tenholaan, mm. kirjastonhoitaja Anita Valtonen, joka on kirjoittanut paikallishistoriasta kirjassaan Torp och torpare i Karsby med omnejd.
Kirjailija Nalle Valtialalla on laaja skaala. Hän on kirjoittanut sekä proosaa että draamaa, faktaa ja fiktiota, niin aikuisille kuin lapsillekin. Häneltä ilmestyy järjestyksessään 20. teos, lastenkirja nimeltään Jonna och mirakelträdet. Tiistaina 5.10. alkaen klo 18.30 hän kertoo Tammisaaren kirjastossa kirjailijan urastaan otsikolla Från Alfa till Omega.
Tiistaina 19.10. Tammisaaressa vierailee Pirkko Lindberg, jonka uudessa kirjassa Hotell Hemlängtan on yhtymäkohtia hänen omaan lapsuuteensa Vaasassa. 1950-luvun alussa tarjoilijatar Czarda Komia alkaa pitää pientä hotellia selvänäkijän kehotuksesta mukanaan adoptiotytär Tinka. Tinka unelmoi, että voisi asua oikeassa kodissa niin kuin kaikki muutkin, mutta saa jonkinlaisen perheen hotellin työntekijöistä ja vakioasiakkaista.
Perinteisen Iltahämärissä-tapahtuman aikaan maanantaina 8.11. Tammisaaren kirjastossa vierailee suomalaissyntyinen, Ruotsiin kotiutunut kirjailija Robert Åsbacka. Hänen romaaninsa Orgelbyggaren on kiinnostanut monia länsi-uusimaalaisia lukijoita. Kirjailija-antologiassa Obs! Klass hän kertoo yhteiskuntaluokan vaihdosta.
Keskiviikkona 17.11. Karjaalla voi kuunnella lyyrikko Tua Forsströmiä ja keskiviikkona 1.12. Karjaan kirjastossa vierailee Märta Tikkanen. Tikkasen viimeisin isovanhemmistaan Emmasta ja Unosta kertova kirja on juuri nyt yksi kysytyimpiä kirjoja Länsi-Uudenmaan kirjastoissa. Tapahtuman otsikkona on Visst var det kärlek.
Tiistaina 23.11. Tammisaaressa huomio kiinnittyy Raaseporilaiseen esikoiskirjailijaan Beatrice Johanssoniin, joka keskustelee kirjastaan Hemmet yhdessä Maj-Len Söderlundin kanssa. Lisäksi tiistaina 30.11. Mustion kirjastossa vierailee ajankohtainen kirjailija Anna-Lena Laurén.
Lukupiirit
Mustiolla, Karjaalla ja Tammisaaressa voi osallistua lukupiireihin. Mustioon on perustettu suomenkielinen lukupiiri. Karjaalla aloittaa Kirjaston lukuseura kirjastonhoitaja Barbara Rosenqvist-Petterssonin johdolla. Luvassa on muun muassa yhteisen matkan suunnittelu Helsingin kirjamessuille.
Entinen Tammisaaren kirjaston johtokunnan puheenjohtaja Madeleine Wessman antaa syksyn aikana lukuvinkkejä ja samalla mahdollisuuden keskustella kirjoista ja lukukokemuksista. Toki tilaisuuksiin voi tulla pelkästään kuuntelemaan. Kirjakeskustelut järjestetään keskiviikkoisin 13.10, 27.10 ja 17.11 klo 18 – 19.30 Tammisaaren kirjaston satuhuoneessa. Wessman esittelee sekä kauno- että tietokirjallisuutta.
Paikallishistoriallisen teeman ympärille sijoittuvia kokouksia järjestetään Mustiolla perjantaina 1.10, Bromarvissa maanantaina 13.10 ja Pohjassa tiistaina 2.11.
Ohjelmaa lapsille
Kirjastot kutsuvat koululaisia saamaan inspiraatiota kirjailijoilta, jotka ottavat suoraa kontaktia lapsiin ja nuoriin. Tunnettu kirjailija Ulf Stark vierailee Tammisaaressa Lasten Bokkalasetin aikaan yhdessä kirjallisuudentuntija ja kääntäjä Janina Orlovin kanssa. Starkilta on ilmestynyt syksyllä kaksi kirjaa. Lisäksi genrensä klassikoksi muodostunut kirja Min vän Percys magiska gymnastikskor oli tänä kesänä radiossa jatkokertomuksena. Muun muassa Sofi Oksasen Puhdistus-romaanin ruotsiksi kääntänyt Orlov tapaa lukion oppilaita Tammisaaren kirjastossa, tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille.
Österbyn kirjastossa koululaiset voivat tavata kirjailija ja kustantaja Carina Wolff-Brandtin. Häneltä ilmestyy syksyllä kirja Kalle Knaster, Miranda och Piraten. Hän vierailee myös Mustion kirjastossa 7.10.
”Vi ser varandra då vi läser” on isille ja lapsille tarkoitettu ohjelma, jossa Agneta Möller-Salmela toimii innoittajana. Ohjelmaa toteutetaan Tammisaaressa ja Karjaalla.
Kirjastoissa olevat tapahtumat ovat ilmaisia. Osallistumiskynnys on tehty mahdollisimman matalaksi.
Ystävällisin terveisin
Kerstin Sevón
Raaseporin kirjastopäällikkö
|